September Open Taalintehtaalla 10.-11.9.2021


Jo perinteeksi muodostunut September Open- tapahtuma järjestetään välivuoden jälkeen jälleen 10.-
11.9.2021 Taalintehtaalla. Tapahtumaa on nyt järjestämässä useampi taho jolla on tahtoa ja taitoa tehdä ja kehittää tapahtumaa edelleen. Yhteistyöstä tapahtuman tuotannosta on sovittu Rohan Tallien, Taalintehtaan Kyläyhdistyksen ja Hämeen Keskiaikatapahtumat Oy:n kanssa.

Tapahtuma on kaikille toimijoille tuttu ja pidetty tapahtuma joka koetaan alueelle tärkeäksi niin paikallisesti kuin matkailullisesti. Sopimus on tehty alustavasti vuodeksi jota seuraa kolmen vuoden optio. Tarkoituksena on arvioida syksyllä yhteistyön toimivuutta ja mahdollisia muutoksia, mutta lähtökohtana on taata tapahtuman jatkuvuus useammalle vuodelle ja kehittää sitä pitkäjäntäisesti.

Vaikka tapahtuman tekijät muuttuu September Open tulee pitäytymään kuitenkin jo totutuissa elementeissään. Näitä ovat keskiaikaiset saaristolaismarkkinat, September Expo, yrittäjä- ja yhdistysmessut ja sadonkorjuumarkkinat. Uutuutena tänä vuonna tuodaan alueelle Taverna, Kuolleen Miehen Kapakka, joka aukeaa etkoille jo perjantaina 10.9. Tavernassa on tarjolla elävää musiikkia, hyvää ruokaa, erikoisoluita ja aitoa keskiaikaista tunnelmaa.

Matkaa tapahtumaan on vielä tovi, mutta suunnittelut ovat jo hyvässä vauhdissa.

Toivottavasti näemme Taalintehtaalla syyskussa.

terveisin September Open 2021-tapahtuman tuotantotiimi,

SEPTEMBER OPEN 2021

Traditionella September Open arrangeras, efter en paus för ifjol, den 10-11.9 2021 i Dalsbruk. Bakom evenemanget står nya arrangörer som med bredare axlar vill produktutveckla ett framgångskoncept. Bakom evenemanget hittar vi Dalsbruks byalag rf, Rohan Tallit och Hämeen Keskiaikatapahtumat Oy vilka ingått ett samarbetsavtal för 2021 med option för de följande tre åren.

Kommunen valde att avstå arrangörskapet trots att evenemanet i sig är viktigt för kommunen.

September Open består traditionsenligt av tre element. Dessa är medeltida skärgårdsmarknad, September Expo, företagar- och föreningsmässa samt skördemarknad/Närmatsmässa.
Detta år finns det en Taverna som öppnar fredagkväll 10.9.

Även om faktorerna för evenemanget kommer att förändras kommer September Open att hålla fast vid sina redan kända element. Dessa inkluderar den medeltida skärgårdsmarknaden, septemberutställningen, entreprenörskap och föreningsmässan och skördemarknaden. Som en nyhet i år kommer Taverna, Dead Man’s Tavern, som öppnar på fredagen 10.9. Tavernan erbjuder levande musik, god mat, specialöl och en äkta medeltida atmosfär

Det finns tid fram till september, men planeringen är redan på god väg.

Hoppas vi ses alla i Dalsbruk,

Med vänliga hälsningar, September Open 2021 production team,

Päätuottaja,
Huvudproducent,
Mari Nokkonen,
puh. 040-8614073,
s.posti mari@keskaikafestivaali.fi
Tuotantoassistentti, Produktionsassistent, Karoliina Ahokas,
puh. 0445072596,
s.posti karoliina@keskiaikafestivaali.fi