Rohan Tallit on tänä kautena kiertänyt keskiajantapahtumia uusitulla turnajaissisällöllä. Taistelukentällä esitettävä kokonaisuus sisältää aimo annoksen tulta ja dramatiikkaa – mutta myös todentuntuista ajankuvaa 1500-luvun lopulta. Kaikki rekvisiitta vaatteita ja aseita myöten seuraa tarkasti yli 400-vuotiaita esikuviaan. Tarina rakentuu Turun linnan pihalla pidettyjen Juhana III:n hevosturnajaisten ympärille. Ilmassa on jännitteitä, odotuksia ja kaikkia yhdistävää juhlaa. Esitys…
Kuukausi: elokuu 2018

Ruudinsavua taistelukentällä
GARSin 1600-luvun sotaväki näkyy ja kuuluu Keskiaikaisten Saaristolaismarkkinoiden taistelukentällä. Komennot kajahtelevat rummun tahdittaessa musketöörien liikkeitä, musketit paukkuvat ja ilmassa leijailee oikeaa savua ja ruudintuoksua. Esiintyjät ovat pitkän linjan historianelävöittäjiä, näytösmustaruutiammunnan harrastajia, vanhoihin aseisiin erikoistuneita museoammattilaisia, näyttämötaistelun ja historiallisen miekkailun ja painin taitajia, 1500-1600-lukuihin keskittyviä historianopiskelijoita ja taitavia käsityöläisiä.

Oletteko hurjempia kuin hurjimmat?
Onko teidän porukassa ainesta ottaa voitto kotiin September-kymmenottelussa? Mukaan sopivat työ- ja kaveriporukat ja kaikenlaiset muut 3-5 hengen joukkueet. Haasta muut kovikset leikkimielisessä ei-perinteisessä kymmenottelussa September Expo-yleisön edessä. Ilmoittaudu mukaan!

Hauskaa lapsille Expoon ja keskiaikamarkkinoille
September Expoon tulee karuselli, viikinkilaiva ja pomppulinna. Lisäksi laitteiden läheisyydessä myydään hattaraa ja popcornia. Keskiajasta nauttiville nuoremmille löytyy ohjelmaa Keskiaikaisista Saaristolaismarkkinoista esimerkiksi pehmomiekkailun, talutetun ratsastuksen ja jousiammunnan muodossa.

Reipasta irkkumeinikiä Aeldwine-duon tahtiin
Keskiaikasten Saaristolaismarkkinoiden lavalla nähdään ja koetaan muun muassa Aeldwine-duo, joka myös kiertelee markkina-alueella. Tältä kaksikolta voi odottaa taatusti reipasta irkku-kelttimusiikkia ja vähintään yhtä reipasta esiintymistä! Kuvan trio on kelttibändi Isara, jossa Aeldwinen kaksi jäsentä myös soittavat.